tiistai 7. tammikuuta 2014

Liian suuret pohkeet -polvisukat

Polvisukat aloitin jo reilusti ennen joulua ja sitten ne jäivät hetkeksi odottamaan joulun ajaksi. Sain ne nyt loppiaisena valmiiksi ja vaikka sukkia olen useammat aiemmin tehnyt, opin taas uutta. Olen jokaikisen kerran ärsyyntynyt kantapään silmukoiden noukkimiseen, koska niistä ei koskaan tule tarpeeksi siistejä. Löysin todella selkeän ohjeen silmukoiden siistiin noukkimiseen kantapään nurkasta Suvikumpu -blogista ja aion käyttää tätä tekniikkaa tästä lähtien. Lisäksi tein molemmat sukat yhtäaikaa: tuntuu, että tulee valmista nopeammin, ei tarvitse laskeskella silmukoita niin paljon ja arpoa mitä missäkin vaiheessa teki.





Villasukista tuli mielestäni oikein ihanat, kuvittelin pohkeeni tosin liian pullukoiksi...paksut pohkeet kun minulla oikeasti onkin, mutta taisin hiukan liioitella ja nyt sukat välillä tipahtavat nilkkoihin. Pitää varmaan laittaa jokin kaunis nauha sukkien varsiin.


Malli: omasta päästä, varren pitsi Novitan naisten pitsisukista
Lanka: Novitan Nalle harmaa 043
Puikot: 2½

Seuraava projekti odottaakin jo puikoilla: ystävälleni polvivillasukat hänen valitsemillaan väreillä. Aiemmin syksyllä puhuttiin jo villasukista, mutta luulen ettei hän ottanut tosissaan kun sanoin, että voin hänelle sukat tehdä. Nyt kun tulin Joensuuhun vierailulle otin puikot mukaan katsottiin yhdessä malli. Pienen yllätyksen aion sukkiin kuitenkin tehdä hänelle.

2 kommenttia:

  1. Hei, uusi blogi :) Kauniit sukat olet neulonut! Varren pitsikuvio on hieno.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit tänne, täällä vasta aloitellaan blogeilua tämän käsityöblogin osalta. Katotaan mitä syntyy :) käympäs kurkkaamassa siukin blogisi! (ollaan muuten melkein työkollegoja, mie oon vaan siellä isompien puolella :)

    VastaaPoista